Takaisin Valtiolla selkeä rooli elintarvikeviennin kasvun edistämisessä

Tiedote – Maatalous ja suomalainen ruoka

Valtiolla selkeä rooli elintarvikeviennin kasvun edistämisessä

27.01.2025

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK on tyytyväinen maa- ja metsätalousministeriön asettaman selvityshenkilön, OTT, työelämäprofessori Pekka Timosen, elintarvikeviennin palveluja koskevaan raporttiin. Raportissa on tunnistettu vientipalveluiden merkitys kasvutavoitteen saavuttamiseksi, nostettu esiin palveluihin liittyvät haasteet ja esitetty ratkaisukeskeisiä keinoja palveluiden tuottamiseksi. 

Ruokaviennin kasvu on edellytys sille, että Suomessa kyetään tuottamaan kannattavasti ja kestävästi ruokaa jatkossakin, toteaa MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila. Suomi on ruokaviennissä altavastaaja ja voimakas kasvu edellyttää merkittäviä ponnistuksia sekä ruokaketjulta että valtiolta.

Pekka Timonen esittää raportissaan hyvin konkreettisia keinoja luoda puuttuvia palveluja sekä keinoja lisätä palvelujen tehokkuutta ja vaikuttavuutta. Selvityshenkilö tunnistaa myös mahdolliset haasteet eri esittämiensä ratkaisujen toteutuksessa ja toteaa rakentavasti myös vaihtoehtoisia ratkaisuja.

Myös valtiotukisääntöihin liittyvä analyysi edistää valmistelua ja selkeyttää viimein jatkoa varten sen, mitä ja millä tavalla valtio voi tehdä. On kuitenkin huomioitava, että osa raportissa esitetyistä ratkaisuista on ainakin osin riippuvainen ulkoministeriöön siirtyvään Business Finlandin toimintoon liittyvästä valmistelusta ja päätöksenteosta, mikä saattaa hidastaa ja haastaa toimenpiteiden toteutusta.

MTK on valmis tukemaan maa- ja metsätalousministeriön ja ulkoministeriön valmistelua niin, että ruokaketjun jo pitkään kaipaamia palveluja saadaan tarjottua toimialalle mahdollisimman pian. Nyt keskeistä on, että päästään puheista tekoihin, sanoo Marttila.

 Lisätiedot:
Juha Marttila, MTK:n puheenjohtaja, 050 341 3167
Johan Åberg, maatalousjohtaja, 040 523 3864
Thimjos Ninios, kansainvälisen kaupan johtaja, 045 264 7131