Takaisin Metsäpäivien Suuressa metsäkeskustelussa keskityttiin metsänomistajiin

Uutinen – Metsätalous ja metsänomistaminen

Metsäpäivien Suuressa metsäkeskustelussa keskityttiin metsänomistajiin

26.10.2024

Metsäpäivien yleisöpäivä käynnistyi Suurella metsäkeskustelulla, jossa kahdeksan panelistia keskusteli metsänomistamisen ajankohtaisista kysymyksistä.

Suuressa metsäkeskustelussa panelisteina toimivat metsänomistaja Kaisa Ralli, MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola, Luonnonvarakeskuksen tutkimusjohtaja Antti Asikainen, maa- ja metsätalousministeriön metsäneuvos Erno Järvinen, MEP Elsi Katainen, Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Paula Lehtomäki, ympäristö – ja ilmastoministeri Kai Mykkänen sekä Koneen säätiön Metsän puolella -hankkeen muutosjohtaja Mari Pantsar.

Perhemetsänomistaminen ja puurakentaminen olivat muutamia keskustelussa toistuneista teemoista. Varsinkin metsäkeskustelu ja millaisia tunteita se metsänomistajissa herättää, nousi esille.

”Kyllä se keskustelu iäkkäimpien metsänomistajien osalta menee iholle ja kyllähän siinä melko syyllistävä sävy tänä päivänä on. Haluan korostaa kuitenkin, että monet metsänomistajista harrastavat perhemetsätaloutta ja tekevät valtavasti hyvää työtä. Toivosinkin yksityismetsänomistajien työlle heille kuuluvaa arvostusta”, Sulkavalainen metsänomistaja ja Mhy Etelä-Savon hallituksen puheenjohtaja kommentoi.

Tiirola tiivisti hyvin metsänomistajien tärkeän roolin ja panostuksen metsien kasvun Suomen historiassa. Suomalaiset metsänomistajat ovat ennen kaikkea metsävaltuuskunnan puheenjohtajan mielestä ilmastosankareita.

”Lapsenlapset ovat nyt kymmentä sukupolvea ja hommaa on hoidettu sillä ajatuksella, että metsät ovat lapsilta lainassa. Isossa kuvassa kun tiedämme, että fossiilisia päästöjä pitää vähentää ja trendit näyttävät että uusiutuvilla luonnonvaroilla niitä pitää korvata”, Tiirola kommentoi, kun keskustelua käytiin hakkuutasojen ja hiilinielujen ympärillä.

Kuuntele mielenkiintoinen keskustelu ja kaikki puheenvuorot kokonaisuudessaan Yle Areenassa.



Juho Hämäläinen

viestinnän asiantuntija

vanhempainvapaalla

Mikko Tiirola

MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja

mikko.tiirola@mtk.fi

+35844 538 4280

aiheet: metsänomistaja, metsäpäivät, paneeli, mtk mobiili