Blogi – Maatalous ja suomalainen ruoka

Ovatko eurooppalaiset ruokastandardit itseisarvo?

30.05.2015

Maatalouden ja ruoantuotannon kannalta TTIP-sopimusneuvottelut ovat varsin mielenkiintoiset, ja niiden lopputulos tulee vääjäämättä vaikuttamaan eurooppalaiseen ruoantuotantoon. Tällä hetkellä EU:n ja USA:n välistä kaupankäyntiä rasittavat kustannukset, joita syntyy muun muassa erilaisen sääntelyn, tullimaksujen ja tullien ulkopuolisten kaupan esteiden kautta. TTIP-sopimuksella pyritään purkamaan näitä kaupan esteitä ja avaamaan tasapuolinen pelikenttä yrityksille niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin.

Vapaakauppaneuvotteluiden yhteydessä todetaan usein, että kyse on vapaasta kaupasta – ei eurooppalaisista standardeista. Mutta nämä kaksi asiaa eivät voi olla eri keskusteluja. Neuvottelujen osalta suurin haaste onkin löytää yhteinen sävel asiassa, jossa neuvottelijoiden lähtökohdat ovat näin erilaiset. USA:n ja EU:n maataloustuotannon päämäärä on sama – tuottaa kansalaisilleen tarpeeksi puhdasta ruokaa – keinot tämän päämäärän saavuttamiseen puolestaan vaihtelevat suuresti. EU:ssa edetään varovaisuusperiaatteella kun taas USA:ssa ruokaturvan asioihin suhtaudutaan riskiperusteisesti kiinnittäen huomiota vain lopputuotteen laatuun – molemmille tämä asia on kuitenkin ruoantuotannon tärkeimpiä prioriteetteja. Kyse on enemmänkin periaatteista ja ajatusmaailmasta – pidämmekö omaa tapaamme tuottaa ruokaa kestävämpänä? Saammeko markkinoitua sen kuluttajille?

Eurooppalaisen ruoantuotannon suurin valtti nimittäin on esimerkillinen ruokaturvallisuus. Koska emme voi kilpailla USA:n kanssa suuruudenekonomiassa, meidän täytyy löytää muita kilpailuvaltteja. Euroopassa korkeat standardit koko tuotantoketjun läpi – pellolta pöytään – ovat ehdottomasti paras valttikorttimme. Miksi tätä ei siis hyödynnetä markkinoinnissa paremmin?

Korkean lisäarvon tuotteilla on menestymismahdollisuudet myös USA:n markkinoilla. Erityisesti terveysvaikutteisille tuotteille löytyy markkinoita Yhdysvalloista. Jalostamattoman alkutuotannon osalta maataloutemme on paljon haavoittuvaisempi. EU:n maatalous ja elintarvikevienti koostuvat suurilta osin pitkälle jalostetuista tuotteista, kun USA puolestaan vie eniten perusmaataloustuotteita. Kauppaneuvotteluiden lopullinen tulos ei siis suomalaisenkaan maatalouden näkökulmasta välttämättä ole yksiselitteisesti hyvä tai huono. MTK:kin tukee TTIP-neuvotteluita ja ennen kaikkea avointa ja pohjoisen maatalouden intressit huomioivaa lopputulosta. Prosessissa tulee ainakin mitattua, onko kaikki eurooppalainen hallinnon taakkaa tarpeen.

Suurin kysymysmerkki maatalouden osalta kauppaneuvotteluissa ovat erilaiset standardit EU:n ja USA:n maatalouden lainsäädännössä ja tuotantostandardeissa. Muun muassa antibioottien ja muiden lääkevalmisteiden käytössä on EU:n ja USA:n välillä hyvin erilaisia käytäntöjä. Pelkästään EU:n sisällä antibioottien käytössä on huomattavia eroja, pohjoiset EU maat ovat profiloituneet antibiootti-vapaana alueena, sillä Suomessa käytetään kolmanneksi vähiten mikrobilääkkeitä ja Ruotsissa vielä Suomeakin vähemmän. Koska EU:nkin sisällä on huomattavia eroja antibioottien käytössä on nähtävissä selkeä markkinointi-etu pohjoisten maiden hyväksi – pystymme tuottamaan puhdasta lihaa ilman, että eläimiä tarvitsee ennaltaehkäisyn nimissä lääkitä antibiooteilla tai käyttää antibioottirehuja. Tätä etua tulisi edelleen paremmin hyödyntää markkinoinnissa.

Mikäli Eurooppaan alkaa virrata edullisempaa naudan- ja broilerinlihaa Yhdysvalloista vapaakauppasopimuksen myötä, paras kilpailuvalttimme erityisesti Pohjois-Euroopassa on antibiootitta kasvanut pellolta pöytään -prinsiipillä tuotettu liha. Standardeista neuvoteltaessa juna voi hurahtaa sivuraidetta ohi kohti samaa päämäärää. EU ei tule sallimaan kloorilla pestyjen kanojen tuontia EU:n alueelle. Miten voimme tietää ettei broilereiden pesemistä korvata jollain toisella kemikaalilla?

Eurooppa ei valitettavasti ole neuvotteluissa kuskin paikalla; USA on neuvotellut useita kauppasopimuksia viime vuosien aikana, ja se on pystynyt priorisoimaan tavoitteensa neuvotteluissa Euroopan kanssa. Kysymysmerkiksi nouseekin onko Eurooppa valmis joustamaan maailmanmittakaavassa esimerkillisistä ruokastandardeistaan saadakseen aikaan kauppasopimuksen USA:n kanssa? Haluammeko edelleen mitata tuotteen laatua ja prosessia koko ketjun osalta, vai riittääkö meille, että lopputuote on priimaa, välittämättä keinoista joilla se on tuotettu.

Milla Anttila

aiheet: ttip, vapaakauppasopimus, ruokastandardi, euroopan ytimestä