Maaseudun elinvoiman edunvalvonnan saavutuksia 2024
Artikkeli – Maaseudun edunvalvonta
Maaseudun elinvoiman edunvalvonnan saavutuksia 2024
01.02.2025
MTK:n tärkein tehtävä on valvoa jäsentensä etua niin yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa kuin markkinoilla. Tähän artikkeliin on kerätty saavutuksiamme maaseuden elinvoiman edunvalvonnassa 2024.

Verotus
- Tasausvarauksen enimmäismäärä nousi vuodesta 2024 lähtien 25 000 euroon.
- Tilan tai sen osan vuokratulot säädettiin pääomatuloiksi vuoden 2025 alusta.
- Vapaaehtoisen luonnonsuojelualueen perustamisesta saatava korvaus tuli verovapaaksi.
- Kiinteistöverotuksen arvostamisuudistus lykättiin. Muutokset olisivat olleet perustavaa laatua olevia sekä periaatteellisia. Onnistuneella ja oikea-aikaisella edunvalvonnalla ja koordinoidulla yhteistyöllä onnistuttiin kuitenkin lakiesityksen eteneminen vuoden 2024 aikana torjumaan.
- MTK järjesti vuonna 2024 yhdessä MTK:n liittojen kanssa useita osakeyhtiöittämistilaisuuksia ja veroseminaareja sekä live- että teams-kokouksina. Tilaisuuksissa oli yli 700 maa- ja metsätaloudenharjoittajaa. Tämän lisäksi jäseniä palveli vero-oikeudellisissa kysymyksissä MTK:n oma palveleva veropuhelin.
Koulutus
- Johdimme historian ensimmäistä biotalousalojen kansallista arviointia ja saimme arvioinnin kehittämisehdotuksineen päätökseen.
- Saimme estettyä opetus- ja kulttuuriministeriön esittämät maatalousalan ammatillisen koulutuksen rahoituksen leikkaukset (-30 %) ja saimme työryhmän maatalousalojen koulutusjohtajista miettimään opetushallinnon edustajien kanssa koulutuksen rahoituksen erityispiirteitä, jotta koulutusta voidaan rahoitusuudistuksen jälkeen jatkaa laadukkaasti.
- Saimme maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman koulutusta koskevat kehittämisehdotukset suurelta osin toteutettua ja koottua Agrihubin sivuille kuten selvityshenkilö ehdotti (MTK:n asiantuntija).
- MTK:n asiantuntijuutta hyödynnettiin toistamiseen MMM:n selvityshenkilönä. Tuloksena syntyi kalatalouden koulutuksen kehittämisehdotukset.
- Vaikutimme jatkuvan oppimisen ja palvelukeskuksen (JOTPAn) rahoitettaviin ehdotuksiin, jonne saatiin maa- ja metsätalouden täydennyskoulutushankkeita usealla miljoonalla läpi.
- Johdimme opetushallinnon Luonnonvarat, elintarvike ja ympäristö -osaamisen ennakointiryhmän päättyvää kautta.
- Osallistuimme Valtioneuvoston pitkän tähtäimen tutkimus- ja kehittämissuunnitelman kommentointiin, jotta maa- ja metsätalouden tutkimus- ja kehittämistarpeet tulisivat huomioon otetuiksi.
Ympäristö, luonto ja ilmasto
- Julkaisimme yhdessä SLC:n kanssa luonnon monimuotoisuuden tiekartan maa- ja metsätaloudelle sekä aloitimme sen toimeenpanotoimet.
- Vaikutimme ennallistamisasetuksen sisältöön sekä kansallisen ennallistamissuunnitelman valmistelun käynnistymiseen. Muita tärkeitä edunvalvontatoimiemme kohteita luontopolitiikassa olivat mm. vanhojen metsien kriteerit, Suomen kansallinen biodiversiteettistrategia ja METSO-ohjelman jatko vuodesta 2025 eteenpäin.
- Toimme aktiivisesti esiin vaihtoehtoja suurpetojen poikkeuslupia koskevan kansallisen lainsäädännön kehittämiseksi, jotta kannanhoidollinen metsästys mahdollistuisi ja jotta vahinko- ja turvallisuusperusteiset poikkeusluvat olisivat toimivampia. Tuimme toimillamme suden suojelun keventämistä Bernin sopimuksessa. Uudistimme myös vaatimuksen petovahinkolain korvausperusteiden uudistamisesta.
- Osallistuimme vesien- ja merenhoidon kansalliseen toimeenpanoon ja lainsäädännön päivittämiseen sekä Saaristomeri-ohjelman edistämiseen. Toimme esiin erityisesti maa- ja metsätalouden harjoittamisen ja vesienhoidon yhteensovittamisen tärkeyttä.
- Osallistuimme asiantuntijoina useisiin ympäristö-, luonto-, ilma- ja ilmastokysymyksiä käsitteleviin työryhmiin sekä hankkeiden ohjausryhmiin edistäen käytännön maa- ja metsätalouden näkökulmien huomioon ottamista työskentelyssä.
- Johdimme puhetta kansallisen SFS-standardin luomiseksi metsien lisäisen hiilensidonnan standardoimiseksi.
- Päivitimme Maatalouden ilmastotiekartan vähähiilisyysskenaariot ja viestimme skenaariopäivityksestä aktiivisesti eri tilaisuuksissa.
- Osallistuimme pysyvää hiilenpoistoa, hiiliviljelyä ja hiilen varastointia tuotteisiin koskevan unionin sertifiointikehyksen perustamisesta liittyvän asetuksen valmisteluun. Asetus astui voimaan 26.12.2024.
- Osallistuimme Azerbaijanin Bakussa järjestettyyn 29. YK:n ilmastokokoukseen ja maailman maataloustuottajien kannanmuodostukseen ilmastopoliittisissa kysymyksissä.
- Kasvatimme KiertoaSuomesta.fi-markkinapaikkaa aktiivisen markkinoinnin kautta, ja alustalle tuli lisää käyttäjiä ja myynti-ilmoituksia. Edistimme näin sivuvirtojen kaupankäyntiä. Julkaisimme sivustolle myös tietopankin, jossa jaamme materiaalia alkutuotannon kiertotaloudesta ja sivuvirtojen hyödyntämisestä.
- Edistimme maatalousmuovien kierrätystä viestimällä aktiivisesti jäsenistöllemme tiloilta tapahtuvasta paalimuovien maksuttomasta keräilystä.
- Valmistelimme kaksi sitoumusehdotusta Ympäristöministeriön kiertotalouden Green Dealiin.
Maankäyttö
- Vaikutimme aktiivisesti lunastuslain korvausuudistukseen.
- Vaikutimme aktiivisesti alueidenkäyttölain, yhdyskuntakehittämislain ja yhdyskuntarakentamislain valmistelussa. Jätimme eriävän mielipiteen lainvalmistelutyöryhmän lopputuloksesta alueidenkäyttölaiksi.
- Laadimme yhteistyössä Suomen Palveluskoiraliiton ja Suomen Pelastuskoiraliiton kanssa yhteisen suosituksen palvelus- ja pelastuskoiraharrastajien, virkakoirakouluttajien ja maanomistajien väliseen vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön.
- Kokosimme MTK.fi sivustolle kattavan tukimateriaalipakettikokonaisuuden tuuli- ja aurinkovoimasta maanomistajäsenten tueksi. Maanomistajaneuvontaa ja –edunvalvontaa harjoitettiin aktiivisesti valtakunnallisesti ja alueellisesti, minkä lisäksi maanomistajien sekä metsänhoitoyhdistyksien ja MTK liittojen toimihenkilöiden osaamista kehitettiin erilaisin sisäisin koulutuksin.
- Osallistuimme Metsähallituksen Metsäpeura-aitahankkeen valmistelutyöhön Pohjois-Pohjanmaalla edistämällä maanomistajamyönteistä toimintamallia sekä käyttöoikeussopimusta metsäpeura-aidan sijoittamiseen yksityiselle maalle.
- Järjestimme maankäyttöwebinaarisarjan maan- ja metsänomistajajäsenille sekä metsänhoitoyhdistyksien ja MTK liittojen toimihenkilöille.
Energiapolitiikka
- Vaikutimme jakeluvelvoitelainsäädännön muutoksiin. Erityisesti vaikutimme jakeluvelvoitteen joustomekanismin käyttöönottoon, jolla maankäyttösektorin ja taakanjakosektorin toimilla voi osallistua rajoitetusti jakeluvelvoitteen täyttöön. Jakeluvelvoitteen muutokset astuivat voimaan 1.1.2025.
- Osallistuimme fossiilisen polttoaineen jakelun päästökaupan käyttöönoton kansalliseen valmisteluun. Fossiilisen polttoaineen jakelun päästökauppa aloitetaan Suomessa 2027. Varmistimme, että maa- ja metsätalouden lisääntyvien kustannusten kompensointiin liittyvät valmistelut saatiin liikkeelle.
- Osallistuimme kansallisen biokaasuvision valmisteluun. Vision tavoitteena on kasvattaa kansallinen biokaasun ja biometaanin tuotanto 4TWh tasolle vuoteen 2030 mennessä.
- Osallistuimme Uusiutuvan energian direktiivi 3 kansalliseen toimeenpanoon ja erityisesti biomassan kestävyyskriteereiden muutoksista johtuvien tarvittavien lakimuutosten valmisteluun.
- Vaikutimme Brysselin edunvalvonnan kautta ajankohtaisiin EU:n ilmasto- ja energiapoliittisiin teemoihin, sekä jätimme lukuisia lausuntoja energia- ja ilmastopoliittisista kysymyksistä.
Sosiaaliturva ja hyvinvointi
- Vaikutimme niin, että Välitä viljelijästä -työhyvinvointipalvelusta tehtiin vakinainen. Osallistuimme lainsäädännön valmisteluun.
- Osallistuimme työterveyshuollon etäpalveluiden kehittämiseen sekä ohjeistuksen päivittämiseen tuoden esiin maatalousyrittäjän työn ja maaseudun pienten yritysten erityispiirteitä.
- Osallistuimme TOT-tutkintamenetelmän lakimuutosten valmisteluun ja toimme esille maatilojen erityispiirteitä.
- Osallistuimme sosiaalista ehdollisuutta koskevaan valmisteluun tuomalla esille suomalaisen perheviljelmän sosiaaliturvan erityispiirteitä, maatilojen tilanteiden moninaisuutta ja riittävän neuvonnan tärkeyttä.
Kauppapolitiikka
- Olimme aktiivisesti mukana WTO:n ministerikokouksessa, WTO:n Public Forumilla, komission kuulemisissa, WFO:ssa ja COPA-COGECA:n vaikuttamistyössä.
- Tuimme WTO:n monenkeskistä työtä niin kansallisesti kuin eri vaikuttamiskanavien kautta.
- Keräsimme rakentavaa kritiikki niin Mercosur-sopimusneuvottelutuloksen kuin Ukrainan ATM-sopimuksen haasteellisista kohdista.
Kestävyys ja vastuullisuus
- Laadimme MTK:n työohjelman kestävien maaseutuelinkeinojen työstä ja kytkimme olemassa olevat tiekartat ja ohjelmamme yhdeksi kokonaisuudeksi. Asiat julkaistiin MTK.fi sivuilla.
- Osallistuimme kestävän kehityksen toimikunnan työhön
- Osallistuimme Agenda 2030 maaraportin laadintaan niin kansalaisjärjestöfoorumeilla kuin elinkeinoelämän valmistelukanavissa
Kehitysyhteistyö
-
Kati Partanen edustaa Euroopan viljelijöitä Maailman tuottajajärjestön hallituksessa. MTK on aktivoinut eurooppalaisia jäseniä WFO:n työhön.
-
MTK toimii aktiivisesti FFD:n kanssa kehitysyhteistyössä tuottajajärjestöjen suoraan ja yhteisen kehitysyhteistyöverkoston AgriCordin kautta.

Leena Kristeri
elinvoimajohtaja
+358 40 507 4088
aiheet: saavutukset
Ajankohtaista
1
06.03.2025
MTK:n tavoitteena panostukset kuntien elinvoimaisuuteen
2
05.03.2025
Puumarkkinakatsaus: Metsänomistaja voi nukkua yönsä rauhassa
3
05.03.2025
Elintarvikemarkkinalaki ja ruokavienti esillä lihavaliokunnan ja -foorumin kokoontumisessa
4
04.03.2025
Miten tieyksiköinti toimii?
5
04.03.2025
Järjestöt: Ilmastolakia on muutettava – hiilineutraaliutta ei saavuteta 2035
6
01.03.2025
Pienet kokit suurten makujen äärellä – Ilmoittautuminen Ruokakoululeireille alkoi
7
27.02.2025
Webinaari peltokasviljelijöille: Markkinoilta kannattavuutta - politiikasta vääntöä
8
24.02.2025
Poikkeus pyörittää maailmaa – ja Jani Halme maaseutumatkailua - Tule mukaan oivaltamaan!
9
21.02.2025
Näin parannat luonnonlaitumilla laiduntavien eläinten hyvinvointia – Tervetuloa mukaan webinaareihin!
10
21.02.2025
Laskiainen herkuttaa, ilahduttaa ja ennustaa satoa – talven keskellä versoo toivo