Takaisin Lausunto pohjavesien suojeluun liittyvästä valtionavustuksesta

Lausunto

Lausunto pohjavesien suojeluun liittyvästä valtionavustuksesta

03.03.2025

Esityksessä ehdotetaan annettavaksi uusi valtioneuvoston asetus pohjaveden suojeluun myönnettävästä valtionavustuksesta. Esitys toteuttaa hallitusohjelmaa. MTK kannattaa esitystä.

MTK pitää hyvänä, että avustuksen myöntäminen perustuisi kokonaisharkintaan, jossa tulisi ottaa huomioon hankkeen tai selvityksen kustannustehokkuus, laatu ja toteuttamiskelpoisuus. Esityksessä todetaan myös mm., että tarkoituksenmukaista olisi avustaa erityisesti sellaisia hankkeita, joiden on jo kyseistä aluetta koskevissa vesienhoidon toimenpideohjelmassa tai pohjaveden suojelusuunnitelmissa todettu olevan alueella tarpeellisia. Vesienhoidon toimenpidesuunnitelmat laaditaan kuitenkin 6 vuoden välein ja välivuosina on saattanut ilmetä uusia tarpeita pohjavesien suojeluun liittyen. Suojelusuunnitelmat voivat olla myös useita vuosia vanhoja. Näin ollen MTK katsoo, että näiden tekijöiden pitää olla vain osa kokonaisharkintaa, ei määräävä tekijä.

Avustusta voisi saada esimerkiksi selvityksiin, kuten pohjavesialueiden rakenneselvityksiin ja mallintamiseen, joilla lisätään tietoa pohjavesien suojelun edistämiseksi. Tarkempi tieto pohjavesialueiden rajauksista ja veden liikkeistä olisi usein tarpeen, kun arvioidaan toiminnan sijoittumismahdollisuuksia pohjavesialueelle tai tarvittavia toiminnan rajoituksia. On tärkeää, että toimintaa ei rajoiteta tarpeettomasti, mutta rajoitetaan siellä, missä sille on todellista tarvetta hyvälaatuisen ja riittävän pohjavesivarannon turvaamiseksi.

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Airi Kulmala
asiantuntija

Leena Kristeri
elinvoimajohtaja


aiheet: lausunto, pohjavedet