Takaisin Bryssel-agenda: Metsien monitorointi

Artikkeli – Metsätalous ja metsänomistaminen

Bryssel-agenda: Metsien monitorointi

04.03.2025

Metsien monitorointiasetus julkaistiin marraskuussa 2023. Komission mukaan monitoroinnilla pyritään yhtenäistämään jäsenmaiden metsätietoa ja niiden vertailua. 

MTK:n arvioiden mukaan metsänomistajat eivät tarvitse metsädatan keräämiseen EU-tason kehikkoa, sillä metsänomistajilla on käytössään paljon kansallista dataa. MTK korostaa Suomen pitkää ja onnistunutta historiaa metsädatan kansallisessa keruussa. Suomella on jo nykyisellään tarkkaa kansallista dataa, joka on myös EU:n hyödynnettävissä. Sen tulisi riittää siihen, että komissio saa muodostettua yleiskuvan metsien kunnosta kussakin jäsenmaassa. 

MTK painottaa, että asetuksen sijaan ei-sitovat suuntaviivat (guidelines) riittäisivät esityksen perustaksi. Tämä takaisi myös sen, että jäsenmaat, joilla ei ole vielä säännöllistä prosessia metsädatan keruuseen, saisivat tarvittavaa tukea sen aloittamiseen. Komission tulisikin ohjata ja auttaa ennen kaikkea jäsenmaita, joilla metsädatan keruu on vielä heikolla tolalla. Komission esittämä, asetusmuotoinen dokumentti toisi kuitenkin sitovia velvoitteita myös Suomen kaltaisille jäsenmaille, joilla metsädatan keruu on jo kiitettävällä tasolla. Sen lisäksi komission vaatima yksityiskohtainen metsädata johtaisi todennäköisesti merkittävään määrään lisäsäätelyä, vaikka metsien käyttöön liittyvä lainsäädäntö tulisi aina määritellä kansallisesti. 

Komission lainsäädäntöehdotus nojaa pitkälti satelliittidataan, joka on laadultaan olemassa olevia kansallisia mittauksia huomattavasti epätarkempaa. MTK painottaa, että metsädataa ei tule kerätä metsäkuvioilta tai jakaa avoimesti EU:n tietokantoihin, kuten komissio esityksessään toivoo. MTK painottaa, että metsätilakohtainen data ei kuulu komissiolle, sillä komission rooliin kuuluu pitkän yleistrendin tarkastelu, johon riittää hyvin NUTS1 tai NUTS2-tason tieto. Tiedot tulisi julkaista tilastomuotoisena, ja jäsenmailla tulisi olla oikeus tarkistaa jäsenmaita koskevien tietojen oikeellisuus ennen niiden julkaistua EU:n foorumeissa. MTK kritisoi sitä, ettei EU ole pystynyt kertomaan, mihin kaikkeen yksityiskohtaista metsädataa tullaan käyttämään. 

MTK:n tavoitteet metsien monitorointiasetukselle ovat: 

  • Laittaa metsien monitorointiesitys jäähylle, koska sille ei ole voitu osoittaa lisäarvoa kansallisiin inventointeihin verrattuna. 

  • Siirtyä asetusmuotoisesta lainsäädännöstä suuntaviivadokumenttiin (guidelines), joka ohjaisi kaikkia jäsenmaita saavuttamaan tietyn metsädatan keruun tason ennen sitovan lainsäädännön esittämistä. 

  • Kansallisten metsäinventointien (VMI) tulisi olla keskiössä määrittämässä sitä, mitä dataa metsistä kerätään. 

  • Selkeyttää metsäyksikön ja monitorointialueen määritelmät koskemaan pelkästään kansallista tai aluetasoa. Datan julkaisu tulisi tehdä tilastomuodossa. 

  • Pitää huolta, että komission keräämää metsädataa tulkitaan oikein eikä metsänomistajien tietoja julkaista avoimesti. 


Marko Mäki-Hakola

metsäjohtaja

+358 20 413 3701

+358 40 502 6810

Maria Pohjala

asiantuntija, kansainväliset metsäasiat

+358 20 413 2387

+358 50 341 7614

aiheet: bryssel-agenda