Bryssel-agenda: Metsäpolitiikan tulevaisuus
Artikkeli – Metsätalous ja metsänomistaminen
Bryssel-agenda: Metsäpolitiikan tulevaisuus
04.03.2025
EU:n metsäpolitiikassa on alkanut uusi vaihe, kun Euroopan parlamentti ja komissio ovat aloittaneet työskentelynsä. Metsiin ja niiden käyttöön liittyviä aloitteita on tehty viime vuosina pitkälti metsien suojelun ja hiilinielujen vahvistamisen näkökulmista, ja toiveena on, että uusien instituutioiden myötä metsien käyttöön suhtauduttaisiin aiempaa monipuolisemmin.

Metsistä on moneksi: metsien kestävä ja aktiivinen käyttö tarjoaa ratkaisuja muun muassa ilmastonmuutoksen torjuntaan ja hillitsemiseen, uusien biopohjaisten tuotteiden innovointiin, EU:n kilpailukyvyn ja huoltovarmuuden kehittämiseen sekä maaseutualueiden hyvinvointiin. EU-komission tulisi tiedostaa se, että metsien käytön rajoittaminen Euroopassa voisi johtaa puupohjaisen materiaalien tuotannon siirtymiseen Euroopan ulkopuolisiin maihin, joissa ilmasto- ja monimuotoisuusregulaatio saattaa olla Eurooppaa merkittävästi huonommalla tolalla.
Uuden komission aloittaessa on tärkeää, että komissio näkisi metsät tärkeänä taloudellisena resurssina ja monikäytön lähteenä sekä ymmärtäisi, että metsien käyttöön vaikuttava politiikka kannattaa valmistella kansallisesti EU-tason säätelyn sijaan. Metsälainsäädäntöä on odotettavissa muun muassa biotalouden, ilmastonmuutokseen sopeutumisen sekä hillitsemisen ja kestävyyteen liittyvien politiikkojen kautta. MTK kannustaa, että seuraava komissio jatkaisi jo julkaistujen säädösten toimeenpanoa eikä kiirehtisi julkaisemaan uutta metsälainsäädäntöä. Viime kaudella julkaistujen aloitteiden todelliset vaikutukset metsänomistajien omaisuuteen ja käyttöön ovat edelleen hämärän peitossa, joten töitä jo julkaistujen ehdotusten toimeenpanossa riittää.
Joustavuutta ja kansallisia ratkaisuja tarvitaan
Tärkeää on, että EU:n metsästrategiassa mainitut uudet aloitteet, kuten luonnonläheisen metsätalouden (closer-to-nature forestry) sertifiointijärjestelmä ei etenisi valmisteluissa. Nykyiset metsäsertifikaatit ovat riittävät puun käytön kestävyyden varmistamiselle ja sertifikaatteja päivitetään jatkuvasti vastaamaan yhteiskunnan vaatimuksia. Luonnonläheisen metsätalouden määritelmä on osa komission vapaaehtoista ohjeistusta, eikä metsätalouden harjoittamista tule ohjata tämän kautta. Metsänhoitomenetelmät vaihtelevat EU-maissa, ja ne valitaan aina metsänomistajan toiveiden sekä kasvupaikan ja -tyypin mukaan. Siksi yhden menetelmän nostaminen toisten yläpuolelle ei ole järkevää. Tämän lisäksi komission tulisi pidättäytyä kestävän metsänhoidon määrittelytyöstä.
Kestävän ja aktiivisen metsätalouden merkitys tulisi tiedostaa horisontaalisesti kaikilla EU-lainsäädännön sektoreilla. Aktiivisella ja kestävällä metsänhoidolla on pystytty lisäämään metsien kasvua merkittävästi viimeisten vuosikymmenten aikana, ja EU:n kuuluisi jatkaa tämän kehityksen tukemista. Mikäli EU valmistelee metsiin liittyvää lainsäädäntöä, kansalliset eroavaisuudet ja joustot tulee ottaa riittävästi huomioon.
Pysyvä metsäkomitea
Euroopan komissio julkaisi ehdotuksensa pysyvän metsäkomitean muutoksista marraskuussa 2023. Taustalla on komission toive muuttaa metsäkomitea asiantuntijaryhmäksi, jota komissio voisi tarvittaessa konsultoida valmistellessaan metsäaloitteita.
MTK:n kanta on, että pysyvän metsäkomitean vastuita lainsäädännön valmistelussa tulisi vahvistaa. Siten komissio ja jäsenmaat voisivat tehdä nykyistä paremmin yhteistyötä metsäaloitteiden valmistelussa, ja jäsenmaiden ääni kuuluisi paremmin komission metsäpäätöksissä jo valmisteluvaiheessa.
-
Komitean tai tulevan eksperttiryhmän tulisi olla velvoitettu antamaan komissiolle lausuntonsa kaikista metsiin liittyvistä aloitteista.
-
Alaryhmistä (kuten Forest and Nature) tulisi luopua, jotta konsultointi pysyisi yhden ryhmän sisällä.

Maria Pohjala
asiantuntija, kansainväliset metsäasiat
+358 20 413 2387
+358 50 341 7614

Marko Mäki-Hakola
metsäjohtaja
+358 20 413 3701
+358 40 502 6810
aiheet: bryssel-agenda