Bryssel-agenda: Biotalousstrategia
Artikkeli – Kansainvälinen toiminta
Bryssel-agenda: Biotalousstrategia
04.03.2025
MTK vaatii biotalouden nostamista keskeisemmäksi osaksi EU:n päätöksentekoa ja tulevaa ilmastoagendaa.

Biotalouden tulisi nousta nykyistä vahvemmin EU-komission sekä Euroopan parlamentin agendalle. MTK kannustaa, että puupohjainen biotalous ja sen mahdollisuudet linkitettäisiin tiiviisti tulevaan ilmastoagendaan vuodelle 2040 sekä EU:n tulevaan biotieteiden kokonaisuuteen.
Ympäristökomissaari Jessika Roswall on aikeissa valmistella EU:lle uuden biotalousstrategian, mitä MTK tukee. MTK:n mukaan keskiössä tulisi olla fossiilisten polttoaineiden ja materiaalien korvaaminen biopohjaisilla tuotteilla sekä satsaus puupohjaisiin investointeihin Euroopassa. Jotta biotalouden koko potentiaali voidaan hyödyntää, on koko arvoketju tunnistettava EU:n tulevassa päätöksenteossa. Komission kysymykseen biopohjaisen raaka-aineen riittävyydestä MTK tuo ratkaisuksi kestävään metsänhoitoon panostamisen. Jos komissio jatkaa lainsäädännöillään metsien käytön rajoittamista kuten viime vuosien aikana, se vaikuttaa negatiivisesti myös raaka-aineen saatavuuteen.
MTK toivoo seuraavien viestien lisääntyvän EU:n keskustelussa:
-
Biotalousstrategian painopisteiden tulee kuitenkin olla koko arvoketjun sekä nykyisenkaltaisen biotalouden huomioimisessa.
-
Biotalousstrategia ei saa nojautua pelkästään luontoarvomarkkinoihin tai uusiin ekosysteemipalveluihin, vaan sen tulee kannustaa puupohjaisen raaka-aineen hyödyntämiseen.
-
Tärkeää on, että biotalousstrategiaan ei tule kestävyyskriteerejä puun käytölle vaan sillä pyritään edistämään monipuolista puun käyttöä.
-
Raaka-aineen riittävyyden varmistamiseksi on panostettava metsien hyvään hoitoon ja kasvuun.
-
EU:n on pysyttävä biokiertotalouden kehityksen kärjessä ja luovuttava fossiilisista materiaaleista nopeasti.
-
EU:n päätöksenteon lisäksi myös kotimaassa on pistettävä vauhtia biotalouden edistämiseen. Kotimaan päätöksenteon on oltava johdonmukaista ja mahdollistavaa.

Maria Pohjala
asiantuntija, kansainväliset metsäasiat
+358 20 413 2387
+358 50 341 7614

Marko Mäki-Hakola
metsäjohtaja
+358 20 413 3701
+358 40 502 6810

Heikki Aro
asiantuntija, maaperä ja ilmasto
maankäyttösektorin ilmastosuunnitelma (MISU), maaperän terveyslaki, kiertotalous
+358 50 593 9393
aiheet: bryssel-agenda